News
Technology and solutions

Noccelan teknologia pitää turvavälit ja tartunnat aisoissa

Turkulaisen IoT-teknologiayritys Noccela Oy:n kehittämä ratkaisu valvoo työpaikoilla turvavälejä ja kerää dataa ihmisten välisisistä kontakteista. Cargotec Finland Oy:n Raision tehtaalle tämä Safety Management Solution on tuonut selviä kustannusetuja.

as otti teknologian käyttöön kontaktien ehk

– Haluamme olla mukana mahdollistamassa, että yhteiskunnan ja teollisuuden pyörät pysyvät pyörimässä poikkeusoloista huolimatta. Koronaviruksen kanssa eläminen ja sen leviämisen estäminen on meidän kaikkien vastuulla. Meidän ratkaisumme avulla ihmiset voivat turvallisesti käydä töissä eikä työpaikkoja tai tuotantolinjoja tarvitse sulkea korona-altistusten uhan vuoksi, Noccela Oy:n toimitusjohtaja Tuukka Tarkiainen kertoo

Tarkiainen puhuu Noccelan kehittämästä laitteesta, joka muistuttaa ulkoisesti kaulassa roikkuvaa kulkukorttia. GDPR-hyväksytty Safety Management Solution on kokonaisvaltainen ratkaisu, joka käsittää itse laitteen ja pilvikäyttöliittymän. Paikannintekniikkansa avulla laite varoittaa, kun ihmisten välinen turvaväli jää alle asiakasyrityksen määrittelemän, yleensä 1,5–2 metrin, etäisyyden tai kohtaaminen on kestoltaan liian pitkä. Laitteen muistikapasiteetti pystyy taltioimaan yli 1 500 kohtaamista päivässä.

Jokainen laite on yksilöity ja seurantaa helpottaakseen mielellään myös henkilökohtainen. Yksinkertaisuudessaan ratkaisu toimii niin, että kun työntekijä on ilmoittanut koronapositiivisuudestaan työnantajalle, mahdolliset altistumiset voidaan selvittää pilvipalveluun kertyneestä rekisteristä ja tunnistaa kaikki henkilöt, jotka ovat olleet, tai eivät ole olleet, kontaktissa kyseisen henkilön kanssa. Yritys pystyy näin ollen nopeasti reagoimaan, katkaisemaan tartuntaketjujen etenemisen ja turvaamaan toiminnan jatkuvuuden ilman laajempia karanteeneja tai pahimmassa tapauksessa toiminnan kokonaan sulkemista. Asiakkaamme ovat raportoineet jopa 70 prosentin epidemiariskin pienentymisestä jo kolmen päivän kuluttua käyttöönotosta, Noccelan asiakaskokemuspäällikkö Lauri Poikela jatkaa.

Vuonna 2015 Turussa perustetun Noccelan tausta on sisätilapaikannusten järjestelmissä, kuten tehdasoperaatioiden ja kulunvalvonnan seurantateknologiassa. Toimintansa alusta lähtien yritys on panostanut huippuosaamiseen.

Meillä on ollut onni saada joukkoomme Nokia-taustaisia, maailman parhaita UWB-teknologian insinöörejä ja -softaosaajia. Tältä pohjalta olemme voineet luoda myös maailmanluokan ratkaisuja, Poikela taustoittaa.

Ennakoitavuus tuo Raision tehtaalle myös kustannusetuj

Noccelan markkinat ovat maailmanlaajuiset. Laite soveltuu erityisesti yrityksille ja organisaatioille, joissa toiminta tapahtuu suljetuissa tiloissa ja joiden liiketoimintaa ja tuotantoa tarvitaan myös kriittisinä aikoina.

Ratkaisuamme on toimitettu jo useisiin maihin, Australiaa myöten. Maailman kenties haastavimmalla markkinalla, Saksassa, esimerkiksi Lufthansa käyttää ratkaisuamme, Tarkiainen kertoo.

Cargotec Finland Oy:ltä otettiin Noccelaan yhteyttä ensimmäisen kerran syyskuussa 2020. HSE-spesialisti ja työsuojelupäällikkö Heli Salonen kertoo, että Safety Management Solution -ratkaisu on heille ennen kaikkea ennakoiva työkalu.

Valitettavasti korona ei ole vielä hellittänyt otettaan, mutta me olemme lähteneet siitä, että erilaisilla toimenpiteillä olemme pystyneet ylläpitämään liiketoimintaamme. Safety Management Solution on tuonut meille merkittävän työkalun taistelussa koronavirusta vastaan ja lisäksi ratkaisu oli selvästi kilpailijoita edullisempi vaihtoehto. Noccelan laitteen avulla koronaaltistuneiden kartoitukset eivät nojaa arvailuihin ja johda esimerkiksi joukkokaranteeneihin vaan laitteiden avulla todettuihin todellisiin kohtaamisiin. Joukkokaranteenien välttäminen on selkeä kustannusetu toiminnallemme. Meillä on nyt tilanne omassa hallinnassa ja pystymme etunojassa vaikuttamaan siihen, että virus ei pääsisi toimitiloissamme leviämään hallitsemattomasti, Salonen toteaa.

Cargotecilla on toimintaa yli sadassa maassa. Tällä hetkellä Noccelan ratkaisu on heillä käytössä Suomessa Raision tehtaalla sekä Irlannissa; yhteensä käyttäjiä on yli 200. Salonen korostaa, että heillä ratkaisusta saatava seurantatieto on hyvin tarkkaan säännelty, järjestelmän käyttöoikeudet suljettu vain muutaman ihmisen taakse ja kaikki tiedonsiirto tapahtuu laitteen haltijoiden henkilökohtaisella suostumuksella. – Olemme lisäksi tehneet jotain pieniä muutoksia ratkaisun toiminnallisuuteen liittyen. Tämä kaikki sekä käyttöönotto-opastus ja tukipalvelut ovat sujuneet hyvin ketterästi yhteistyössä Noccelan kanssa.

Raision tehtaalla tuli maskipakko käyttöön joulukuussa 2020. Salonen uskoo, että kaikki koronan leviämistä ehkäisevä toiminta on myös yhteiskuntavastuullinen teko.

Meillä on nyt työkalu, jonka avulla voimme mahdollisissa tartuntatapauksissa kartoittaa työpaikallamme altistuneet henkilöt nopealla aikataululla ja siten nopeuttaa toimia tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Organisaatiomme sisällä pystymme toteuttamaan työsuojelun ydintä tarjota turvalliset työolosuhteet. On ollut ilo huomata, kuinka turvaväleistä huolehtiminen on tehostunut laitteen hälytysominaisuuden myötä. Lisäksi on koko työyhteisön etu, että mahdollisessa tartuntatapauksessa, meillä on keinot reagoida tilanteeseen mahdollisimman nopeasti.

Cargotec Oyj on suomalainen pörssiyhtiö, joka toimittaa lastinkäsittelykoneita ja -laitteita laivoihin, satamiin, terminaaleihin ja lähikuljetuksiin. Yhtiöllä on globaalisti työntekijöitä noin 11 500 ja sen liikevaihto on 3,263 miljardia euroa.

Read more

Noccela technology visited Qorvo® grand opening event

The event addressed the growing demand for UWB, around which Noccela continues to develop digital twin solutions.

more

We are looking for a skillful project manager!

Noccela Oy is an IoT technology company founded in 2014. We help our global industrial customers digitize their operations by collecting and sharing sensory data, “Linking the real world to smart digital solutions”. Our office is located in Turku. Our team consists of various experts from global sales to embedded systems, cloud services, and indoor radio technologies. We are now looking for a Project Manager to join our team and further boost our growth and foster our growing demand!

more

Noccela’s patent for IoT-based EAS solution will be approved soon

Another milestone in the journey of innovation, maintaining the technological advantage in the market

more

UWB-based HPR (High- performance Ranging)

Noccela, a leading Ultra-Wide Band location technology company has launched a new paradigm in the UWB industry

more